tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Mukavaa ja menestyksekästä vuotta 2013 kaikille!


Vaikka joulupostauksia lupasinkin vältellä, pakko laittaa skumppakuvaksi kuusen luona otettuja fiilistely-otoksia, joista joku saattaa löytää tiensä ensi vuoden joulukorttiinkin, mikäli nämä muistan siinä vaiheessa. 

Kuvien juomana tämänhetkinen kuplajuoma-suosikkini, eli Pongrácz Rosé. Tätä maisteltiin taannoisessa ystävän polttareiden yhteyteen järjestetyssä skumppatastingissa ja hyväksi todettiin. Viimeisen vuoden aikana olen muutenkin todennut, että Rosè-kuohuviinit ja shampanjat ovatkin usein perinteisiä sisariaan maukkaampia. Tämä Etelä-Afrikkalainen tuttavuus on tehty shampanjamenetelmällä ja maussa sekä tuoksussa maistuu voimakkaasti vadelma. 

Eilen istuttiin iltaa vanhojen, rakkaiden ystävien seurassa - porukasta on valitettavasti suurin osa hajaantunut pk-seudun ulkopuolelle ja jopa ulkomaille, mutta onneksi edes n. kerran vuodessa saadaan koko jengi kasaan ja päästään vaihtamaan kuulumisia. Eilen ohjelmassa oli dinneröintiä ja höpöttelyä, ei mitään sen ihmeellisempää. Tosi ystävyyden tunnistaa ehdottomasti siitä, että vaikka ei oltaisi pitkään aikaan nähty, jatkuu juttu aina siitä, mihin edellisellä kerralla jäätiin. :) 

Uudelle vuodelle tiedossa on isojakin muutoksia sekä työ- että yksityiselämän puolella, mutta niistä enemmän, kun ovat ajankohtaisia. Mitään lupauksia en perinteisesti ole tehnyt, mutta nyt on kyllä pakko aloittaa kunnon kuntokuuri miehen kanssa tai kohta joutuu siirtymään isojen tyttöjen osastolle vaatekaupoissa.. Eli laihdutuspostauksia ja tipatonta tammikuuta tiedossa, mutta vähän joudun tuosta tipattomuudesta tinkimään, kun luvassa on kuun loppupuolella romanttinen viikonloppu get away tuon miehen kanssa. Muilta osin kujeet jatkunevat ennallaan - sitä remppaa on luvassa heti alkuvuodesta, ensi viikonloppuna pitäisikin kai lähteä etsimään sopivia laattoja yms. materiaaleja kylpyhuoneeseen, saunaan ja WC:hen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti