Parsarisotto

No nyt sitten se parsarisotto-postaus, jota jo alkuviikosta lupailin. Itsehän olen siis kolkyt vuotta vältellyt risoton tekoa, koska olen ajatellut sen olevan ylivoimaisen vaikeaa ja hankalaa. Rakas ystäväni kuitenkin työnsi mukaamme firmansa näytepakkauksen risottoriisiä jo noin vuosi sitten ja jotain muuta kaapista kaivellessani se osui kätösiini ja siitä se ajatus sitten lähti.. Ekalla kerralla kokeilin sienirisottoa ja lopputulos yllätti miehenkin. Tuota harjoittelin riisipaketin kyljessä olleen ohjeen mukaan lisäämällä kaiken nesteen kerralla ja kiehuttamalla sen sitten kasaan.. Asiasta innostuttuani päätin tutkailla internetin ihmemaata lisäohjeiden toivossa ja löytyihän niitä..

Parsakauden ollessa sopivasti käsillä mieleni teki sellaista, esikuvana mielessä välkkyi viime kesänä Tampereella Como-ravintolassa saatu mahtava parsarisotto. Perusohjeen nappasin täältä ja sitä sitten kokeilevana kokkina tuunailin oman makuiseksi ja näköiseksi (lue paaaaljon pecorinoa parmesanin sijaan ja lehtipersiljaa sekä basilikaa herbiestä lisäväriä tuomaan). Olen nyt tehnyt tätä muutaman kerran ja täytyy sanoa että on hyvää. Ja helppo tehdä. Että kiitti vaan äiti, joka aikoinaan totesi risoton olevan työlästä ruokaa. ;-) Toki pientä risotto-kauhua on myös jäänyt ala-asteen "risotosta", joka siis sisälsi normiriisiä, paistettua jauhelihaa ja herne-maissi-paprikaa - aika kaukana italialaisesta esikuvastaan ja toimi todella erinomaisesti risoton nimen mustaajana tämän silloin vielä pienen koululaisen makumaailmassa..

Tänään käytin parsarisottoon Vina Leydan Sauvignon Blancia, mutta todennäköisesti mikä vain kuivahko valkkari toimii. Omasta mielestä mitä hapokkaampi, sitä parempi, mutta makuja on tietysti monia. Miehen kommentti risotosta oli "tää tuntuu maistuvan kerta kerralta paremmalta" oli joko äärimmäisen hyvin peitetty mielistely-yritys (ja varmistus siitä, että mies saa jatkossakin edes silloin tällöin vapaata keittiövuorosta) tai ihan totuudenmukainen lausahdus, koska hyvää se on, joka kerta. Ja itsestä ainakin tuntuu, että mitä pienemmissä erissä sen nesteen imeyttää, sen parempi on maku. Tiedä sitten..

Tänään risottoa syötiin höyrytettyjen kevätporkkanoiden (resepti suoraan Olon Michelin-kokki Pekka Terävältä) ja pannulla paistetun naudan ulkofilepihvin kanssa. Ehkä vähän epäsovinnaista, mutta oli ostettu lihaa, joten pakkohan se oli tehdä ja koska grillaus ei houkutellut sateen takia, niin näin tällä kertaa. 

Itse olen ollut ihan hukassa koko viikonlopun, kun kännykän kalenteri teki perjantaina temput ja kadotti kaikki merkinnät. En siis käytä paperisia kalentereita kännyn lisäksi, koska duuni-outlookin tiedot ovat näppärästi synkronoituneet puhelimeen ja nyt ollaan sitten ihan orpoina huomisen ohjelmasta.. No, eiköhän varsinainen s-posti sentäs töissä toimi, että pääsee katsomaan, mitä sitä olikaan viikon ohjelmassa.. Viikonloppuna lähdetään Berliiniin ja torstai-iltana on työliitännäistä menoa, joten liikuntojen osalta tämä(kin) viikko tulee olemaan vähän heikohko. Jospa kuitenkin pikkuhiljaa jo kaksi viikkoa kiusannut flunssa alkaisi talttua ja pääsisi edes vähän aloittelemaan uutta, urheilullista elämää, taas kerran.