81

81. Tähän asti tuo luku on muistuttanut minua ainoastaan syntymävuodestani ja olemme olleet varsin hyvissä väleissä. Niinpä järkytys oli varsin suuri, kun aamulla (noin puolen vuoden tauon jälkeen) vaa'alle astuessani tuo samainen 81 tuijotti vastaan myös vaa'an näytössä. Edellisellä kerralla vaakaa tervehtiessäni luku oli jossain 72:n tienoilla, joten shokki oli melkoinen, kun puolen vuoden tauon jälkeen oltiin ihan uudella kymmenluvulla. I'm officially fat.

Noh, yllätyshän tämä ei sinänsä ollut, loppuvuodesta vaivannut keuhkokuume ja antaumuksella nautitut jouluherkut ovat tuntuneet vyötäröllä ja reisissä, mutta ei kai kukaan voi kuukaudessa kymmentä kiloa lihoa??? Avomiehen kanssa oli puhetta terveellisemmän elämän aloittamisesta vuoden vaihteessa ja ironista kyllä, ajattelin, että ei mulla nyt niiiiiiiiin suurta tarvetta laihduttamiseen ole, kunhan nyt vähän kevennellään.. Doh.

Tästä oli tarkoitus tulla sisustukseen, ruuanlaittoon (hmm.. miksihän mulla on tämä piilevä paino-ongelma) ja sekalaisiin tarinoihin elämästä painottunut blogi, mutta sattuneesta syystä alkuvuodesta voi olla muut aiheet pinnalla.. Pelkkää laihdutusblogia en suostu aloittamaan, muutenhan juttu loppuisi alkuunsa, kun 10 kiloa hujahtaa uuden elämän alettua hetkessä, eikä laihdutettavaa enää ole. ;-)

Punnitusepisodin jälkeen mietiskelin asiaa suihkussa ja totesin, että henkisesti olen n. 65 kiloinen. Tuossa painossa en ole ollut ehkä viiteen vuoteen, mutta 70 hujakoilla pyörivä painokin on vielä ihan ok tässä pituudessa (176 cm). Olen aina ollut liikunnallinen ja normaalirutiineihini kuuluu n. 5 liikuntakertaa viikossa (salibandya, ratsastusta, kuntosalia ja erilaisia ryhmäliikuntatunteja). Miten tässä siis on päässyt käymään niin, että olen lievästi lihava? Syytän parisuhdetta. Ja loistavaa ruokaa laittavaa miestäni, jonka kokkausten ääressä olen viime aikoina viihtynyt huomattavasti lenkkipolkua paremmin.. ja toisaalta, hyvä ruokahan vaatii seurakseen viiniä ja tietysti myös jälkiruokaa. Jottei tämä nyt menisi miehen syyttelyksi, täytynee myös rehellisyyden nimissä todeta, ettei tässä enää olla ihan nuoria ja valitettavasti ruoka tuntuu tarttuvan entistä helpommin reisiin ja takapuoleen.

En yleensä tee uuden vuoden lupauksia ja tämäkin on enemmän tämmöinen shokkireaktio, kuin uudenvuoden rakettien paukkuessa tehty juhlallinen lupaus, mutta lupaan, että vuoden päästä olen lähempänä henkistä kuin nykyistä painoani.